Kolme senttiä vyötäröltä, hyvä. Työpaikkoja yksi, hyvä.Tenteistä kaksi vitosta,hyvä. Parisuhde, mikä suhde? keskiarvo: vitutus, vitutus ja hitusen itsesääliä.

 Sanat hukkuu puheeseen. Ajatus takkuaa. ostetaan elämä, mielummin ilman kaksi lahkeista. Miksi kaiken pitää olla aina tämmöistä vitun vänkäystä.

 Promilleja kiitos, tätä akkaa alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tämä taukoamaton paska.

  Tyttöhauvaa ikävä, milloinhan tämäkin loppuu. Seitsemän kuukautta, onko siitä tosiaan jo niin kauan? Silloin kun Annin lähti, mä heitin kaikki sen tavarat vain komeron nurkkaan pois silmistä. Hihna oli ainut joka jäi roikkumaan naulaan. Siinä se roikkuin, tähän päivään asti. tänään keräsin pannat, laitoin laatikkoon ja toivoin hiljaa etten mä kuitenkaan koskaan unohtaisi. Jossain vaiheessa tämä ikävä saisi kyllä loppua.

 Matalalla ollaan menty taas. Ilmeisesti tuleva työni tuli täydellisenä shokkina. Kipu, menneen ikävä, tuleva kuolema tuntuvat niin käsinkosketeltavalta ja konkreettiselta.  Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt kiroilessa, avuuttomuus tuntuu ikävältä. Se, ettei ole voimavaroja, ei henkisesti eikä fyysisiäkään. se ettei pysty tekemään mitään vaikka se käteen tarttuminenkin voi olla enemmän kuin mikään muu. 

Tänään oli ekaa kertaa kiva päivä. Sellainen että tunsi osaavansa, ettei turhaan ole liki vuotta lukenut.  Mä uskon joku päivä vielä rakastavani tuota työtä. Vaikka siihen on kyll vielä pitkä matka, mä kun en pidä itseäni varsinaisesti luonnonlahjakkuutena.

 Lokakuu menee toivottavasti tässä uusien asioiden ääressä, johan se melkein jo on ohi. Enää marraskuu. Sitten saakin odottaa taas hyvillä mielin kevättä <3

 Mä taisin kuulla kornin Trashin eka kerran joskus 1999.

iho meni näköjään vieläkin kananlihalle, parhautta.

 Hyvä musiikki, parempi mieli.

Ihana, ihana syksy. Johan tätä jo odotettiin. Ikävä sellaista mitä ei edes ole, turhautumista arkeen. Kun tuntuu ettei mikään tunnu. Kun herää ajatukseen että jos tämä kaikki paska jatkuukin "elämän loppuun asti". Että tätäkö se vain, eikö olis mahdollisuutta saada enempää. Eikö olis mahdollista saada edes jotain?

 ärsyttävää levottomuutta, odottamista. Inhoan itseäni koska en osaa olla kiitollinen mistään. Inhoan, koska olen muuttunut niin itsekeskeiseksi, ulkonäkökeskeiseksi, paskaksi. Sitä kun en pysty edes lukea, enkä jaksa kuunnella. Sitä että olen tyhmä, en jaksa tehdä asioiden eteen mitään, tai mitä  minä voisinkaan. Plääh. Ilmeisesti mun tunneskaalassa on ainoastaan On/off.

Taas kaivan hautaa iloilleni
vedän hirteen suruni
ei mitään tunteita
ei mitään heikkouksia

Aikani katson kuinka
kärpänen tekee luonnollista kuolemaa
jaksa en odottaa
tahdon sen musertaa

Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
mietin mikä vaivaa kun en päättää voi
rakastaa vai ei rakasta

Vaan vielä miehen sydän lyö
hakkaa se koditon
vaikka on lyöty tainnoksiin se onneton

Mietin kuinka ottamatta olla
voisin lääkettä jota tyrkytän
itselleni, pääni sillä myrkytän



On kaunis kukka kuollut se on
haudattu kallioiden alle
hornan syöverin pohjan alle

ja sit soi myös saman tuomittu. Kiva,kiva,kiva.

Päivän teema, hyvä olo. Tänään se muodostui hikirääkistä, saunasta, kupista kamomillateeta ja ruispaahtiksesta kera aurinkokuivatun tomaatin. Päätin olla murehtimatta mistään, ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se eteen heitetään. Elämällä on tapana kantaa, ja mun askel on nyt mielettömän kevyt

Soi: Scandinavian Music Group - joisin viskin ja nousisin

"Jos voisin joskus olla niin kuin hän jota rakastan, jos voisin istua illan sanomatta sanakaan, jos voisin lyödä niitä jotka kiusaavat pieniä, jos voisin joskus olla hän.."

 Kurja, kurja sunnuntai.

Olo on turvonnut ja rasvainen,  itkettää ensi kuun rahattomuus. Paino ei tipu sitä vauhtia kuin haluaisin, en osaa syödä oikein. En saa vain syötyä päivällä oikein, ei mene alas. Illalla sitten pumppaan kroppani täyteen hiilareita, nälkään. Reenailu ei tuota mitään tulosta, tuntuu että ihan sama kuinka paljon ,mitä teen ja millä sykkeellä, samassa pysytään.

 Pitkään aikaan ei ole kyllä ollut tälläistä yleismaailmallista vitututusta. Tuntuu ettten saanut viikonlopun aikana mitään aikaseksi. Koirakin oli vittumainen luupää lenkillä. Murr..

 Uusi autokin oli paska ajaa, kaasu raskas, kytkin myös. Kamala mäkätys vänkärin puolelta, en mä mitään autoa tartten. Junttaan koko talven pyöräl, tolla paskalla en halua ajaa, varsinkaan kun sitä pitää pelätä ja varoa kuin elävää olentoa.

 Ensimmäistä päivää olen virallisesti  opiskelija. tai en oikeastaan, vielä vikkko. Mutta koska mulla ei ole vuoroja, tuntuu kuin tuo työpaikka olisi nyt lopullisesti taakse jäänyttä elämää. Sen kunniaksi hommasin itselleni salikortin ja kävin kirjastosta hakemassa yli tuhat sivua luettavaa. Sofi Oksasen Baby Janen olen lukenut jo miltein kokonaan. Mukavaa vaihtelua ja Oksanen on ehkä maailman pornoin nainen noin niin kuin muutenkin.

 Tuntuu kuitenkin tyhjältä. Mä en le tottunut vapa-aikaan. Mä olen tehnyt viisi viime vuotta liian hc.päiviä,

Huono oma-tunto, Ihan kuin olisin kiittämätön,laiska ja aikaansaamaton.

 Motivaatio koulun suhteen laski kuin lehmän häntä. Meidän pitää ihan vapaehtoisesti niellä itsekkin letkua, sekin vielä menisi mutta kun ne suoniverinäytteiden ototkin testataan oppilailla. Ei tunnu enää hemogkobiinit, verensokerit eikä suolaliuoskaan ihon alle enää miltään. Katetrointi opetellaan onneksi käytännössä, voi kuinka armollista.

palliton on ottanut leikatulla jalalla kolme askelt ajo. Nyt mä tiedän miksi ne vanhemmat hehkuttaa lastensa ensiaskelua. Tuo on vain koira mutta ikuna en ole kokenut samanlaista riemua. Ehkä se sittenkin tulee terveeksi , se jalka :)

 Enpäs ole ennnen vetänyt nikotiinivalmisteita koneella istuen. Sydän hakkaa, oksettaa, suuta polttaa ja janottaa. Mielenkiintoista kun purkka menee päähän. (kyllä, ensimmäistä kertaa elämässäni yritän lopettaa mun rakkaan tapani, röökamisen.) Kessuteltua on tullut nyt reilut 8 vuotta. Aika menee aika äkkiä. Mulla on jo nyt hirvittävä ikävä tupakkaa :( . Siis ihan kamalan, kamalan ikävä.

 Työpaikassani olen nyt kohta ollut kuusi vuotta. Siitäkin teen luopumistyötä. Mulla on jo nyt ikävä sitäkin. vaikka se on maailman paskin paikka olla töissä ,stressaavaa, toistavaa ja niin vitun puuduttavaa, on se paikkana mulle kuitenkin rakas. Mä olen saanut sieltä monta ihanaa ystävää, monta hyvää tuttavaa. Siellä on itketty, raivottu, tapeltu, lohdutettu, tehty suunnitelmia, siirrytty eteenpäin ja jämähdetty paikalleen. huoh.

 Että sitä pitääkin olla tämmöinnr kaavoihib kangistunut paska. Kuuntelen sentään Cheekii, uusi mulle. Ihan hyvä, pelottaa että milloin tulee päivä kun tästä kasvan ulos.

p.s. Palliton sai lastan pois. levytetty jalka oli luutunut. :)

 Koiran koiven kuvatkin tuli, toivottavasti lekuri tulisi nyt lomilta että päästäis ottamaan taas kuvat. Jalka onneksi on lähtenyt ainakin silmämääräisesti parempaan suuntaan, parin päivän välein kun ollaan jalkaan paketti vaihdettu. Kirotun kallista puuhaa vain tuokin, 16 euroa tulee laakilta maksamaan ( ja se aika, ilman tuuletusta tuossa jalan laitossa menee se tunti.). Onneksi palliton on ollut aikoinaan halpa (ilmainen, papereiden hinnalla se saatiin. olisi reppana muuten piikille mennyt), ollaan sitten ajateltu että maksetaan nyt se mitä ei siilloin maksettu.  Toisaalta olo ei tuon suhteen ole optimistinen, itku pääsee vähän väliä. Välillä heitetään läppää että olisi pitänyt ostaa tuolla rahalla kokonaan uusi koira, olisi tullut halvemmaksi ja pentu olisi muutenkin ollut helpompi ja vähemmän aikaa vievä. Ja pentu luultavasti repisi muutakin kuin vain jalkaansa. Palliton nimittiäin on oppinut kaulurinkin kanssa repimään pakettia ja ilman kauluria paketti on riekaleina nanosekunnissa. Puolituntia päivässä ollaan yritetty jalkaa jumppauttaa, sillä eihän tuo tuota koipea käytä. En tiedä onko se riittävästi. pallittoman mielestä siinä on puoli tuntia liikaa.

 Onneksi palliton osaa sentään jotenkin hyötyä tilanteesta. Vammaiskortti on käytössä jos ei huvita ulos lähteä tai tehdä tilaa sängyssä. kamala ulina :)

 Surututtaa ettää levy näkyy ja tuntuu niin selvästi nahkan läpi. Vielä enemmän surututtaa tuleva talvi. Talvella pitemmät lenkit taitaa olla unholaan jätettäviä asioita. Ellei sitten palliton suostu jotain sukkaa tuossa jalassa pitämään. Vituttaa ja vatuttaa. Noh, kymmenen viikkoa takana, ehkä ollaan jo puoli välissä.

 Elämä nyt vaan pyörii tämän asian ympärillä. :/

 Pallittoman kanssa käytiin eilen sitten kontrollissa. Automatka auringon paisteessa, tietyötä, tyhmänrohkeita kuskeja ja tietenkin myöhässä. Oli fiilis että taitaa kaikki mennä jälleen kerran päin persettä. Palliton oli pakko taas rauhoittaa. ( neljäs kerta kahden kuuukauden sisällä :(  )

 Kuvia katsella meinasi tulla itku,  en kuitenkaan itkenyt. Mun silmissä kyynärluuussa ei mitään edistystä, värttinäluussa nyt oli pikkuisen enemmän vaaleampaa. Lääkärin mukaan menee vielä viikkoja ennen kuin jalka on parempi. Lastaa ja tötteröä ei saa ainakaan kuukauteen pois, eilan jalan asentoa kuitenkin muutettiin suorempaan. Kahden viikon päästä lastaa saatetaan lyhentää. Vitun, vitun turhauttavaa.

Muutenkin lääkärin sanomiset oli hieman ristiriidassa leikanneen lääkärin sanomisien kanssa, ymmärsin kai väärin. 

 Tänään sitten koko saatanan riemureissu vielä koki huippunsa. Palliton on koko päivän itkenyt, nyt illalla sitten avattiin lääkärissä tehty paketti. Pyysin ettei sidettä tai lastaa kiinnitetä teipillä, se kun kokemuksen mukaan vain hankaa siellä turhaan. jalkaan laitettiin kuitenkin teippiä. Noh, avattiin paketti. Kipeän jalan tassu oli turvonnut puolet isommaksi verrattuna oikeaan jalkaan. Lisäksi oikaistu lasta itsekiinnittyvän siteen kanssa olivat hanganneet tassun edestä ihan auki ja vereslihalle. Korjattiin lasta entiseen asentoon, koira alkoi heti nukkumaan. Turha kuvitellakaan tuolla auki hankautuneella tassulla mitään meille suositeltua "pientä lenkkiä". Tuo koira ei tuota jalkaa käytä ennen kuin tuo nirha on parantunut. Kahden viikon päästä olisi ollut jo uusi kontrolli, taitaa olla ettei ihan sinne mennä.

 Vituttaa ja mietityttää onko sitä tehty taas tyhmyyksiä itsekkäistä syistä. Olisiko ollut paras antaa koiran nukkua ikiuneen tämmöisen saatanan paskarallin sijaan? Puoli vuotta tässä ainakin menee, juoksevan koiran elämästä se on ikuisuus.

elämä on epäreilua.