Joskus sitä toivoo että voisi lukea toisen ajatukset. Sekin helpottaisi jos joskus joku pystyisi lukemaan omat ajatukseni. Mutta vaan joskus, toisinaan. Silloin kuin ei saa vaan sanottua asioita niin kuin niitä ajattelee. Silloin kuin ei saa sanottua sitä mitä ajattelee. Sitä tekis välillä mieli sanoa niin paljon mutta kun ei ulosanti pelaa niin ei se sitten pelaa.

 Välillä on niin paljon asiaa. Niin paljon että tahtoisi ne ulos päästään. Sanoina ne eivät tunnu enää niin hyviltä. Oikeastaan ne muuttuvat epämääräiseksi mössöksi, melkein menettävät kaiken merkityksensä. Ei hyvä jos tahtoo sanoa jotain tärkeää, kertoa kuinka paljon merkitseekään se että se toinen on siinä. Kertoa miten paljon arvostaakaan, kuinka tuntee tiettyjen ihmisten seurassa itsensä kokonaiseksi, itsekseen. Jännää. Sitä on niin vaikea sanoa.

 Kaikkien kanssa ei voi olla hiljaa. Tai hiljaa voi olla, mutta se ei ole hiljaisuutta. Se on sellaista vaivalloista, sekuntteja laskevaa hiljaisuutta.

 Voi kuinka voisi sanoa sen niin kuin ajattelee. Voi kun olisi niin helppoa sanoa ihmisille kiitos heidän olemassaolostaan.

`* Kiittää hän kaikkia ihmisiä ympärillään, halaa, rutistaa. * Ilman teitä mä olisin varmasti kymmenen pisteen sekopää.

 Soi: Mariska - Laina

         Mariska - keinu