Kolme senttiä vyötäröltä, hyvä. Työpaikkoja yksi, hyvä.Tenteistä kaksi vitosta,hyvä. Parisuhde, mikä suhde? keskiarvo: vitutus, vitutus ja hitusen itsesääliä.

 Sanat hukkuu puheeseen. Ajatus takkuaa. ostetaan elämä, mielummin ilman kaksi lahkeista. Miksi kaiken pitää olla aina tämmöistä vitun vänkäystä.

 Promilleja kiitos, tätä akkaa alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tämä taukoamaton paska.

  Tyttöhauvaa ikävä, milloinhan tämäkin loppuu. Seitsemän kuukautta, onko siitä tosiaan jo niin kauan? Silloin kun Annin lähti, mä heitin kaikki sen tavarat vain komeron nurkkaan pois silmistä. Hihna oli ainut joka jäi roikkumaan naulaan. Siinä se roikkuin, tähän päivään asti. tänään keräsin pannat, laitoin laatikkoon ja toivoin hiljaa etten mä kuitenkaan koskaan unohtaisi. Jossain vaiheessa tämä ikävä saisi kyllä loppua.

  No jopas on taas ollut vilkasta täälläkin. :)

 Matalalla ollaan menty taas. Ilmeisesti tuleva työni tuli täydellisenä shokkina. Kipu, menneen ikävä, tuleva kuolema tuntuvat niin käsinkosketeltavalta ja konkreettiselta.  Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt kiroilessa, avuuttomuus tuntuu ikävältä. Se, ettei ole voimavaroja, ei henkisesti eikä fyysisiäkään. se ettei pysty tekemään mitään vaikka se käteen tarttuminenkin voi olla enemmän kuin mikään muu. 

Tänään oli ekaa kertaa kiva päivä. Sellainen että tunsi osaavansa, ettei turhaan ole liki vuotta lukenut.  Mä uskon joku päivä vielä rakastavani tuota työtä. Vaikka siihen on kyll vielä pitkä matka, mä kun en pidä itseäni varsinaisesti luonnonlahjakkuutena.

 Lokakuu menee toivottavasti tässä uusien asioiden ääressä, johan se melkein jo on ohi. Enää marraskuu. Sitten saakin odottaa taas hyvillä mielin kevättä <3

 

 

 Mä taisin kuulla kornin Trashin eka kerran joskus 1999.

iho meni näköjään vieläkin kananlihalle, parhautta.

 

 Hyvä musiikki, parempi mieli.

Hei! Mä olen Myo, 24-vuotias teini.

Ihana, ihana syksy. Johan tätä jo odotettiin. Ikävä sellaista mitä ei edes ole, turhautumista arkeen. Kun tuntuu ettei mikään tunnu. Kun herää ajatukseen että jos tämä kaikki paska jatkuukin "elämän loppuun asti". Että tätäkö se vain, eikö olis mahdollisuutta saada enempää. Eikö olis mahdollista saada edes jotain?

 ärsyttävää levottomuutta, odottamista. Inhoan itseäni koska en osaa olla kiitollinen mistään. Inhoan, koska olen muuttunut niin itsekeskeiseksi, ulkonäkökeskeiseksi, paskaksi. Sitä kun en pysty edes lukea, enkä jaksa kuunnella. Sitä että olen tyhmä, en jaksa tehdä asioiden eteen mitään, tai mitä  minä voisinkaan. Plääh. Ilmeisesti mun tunneskaalassa on ainoastaan On/off.

Taas kaivan hautaa iloilleni
vedän hirteen suruni
ei mitään tunteita
ei mitään heikkouksia

Aikani katson kuinka
kärpänen tekee luonnollista kuolemaa
jaksa en odottaa
tahdon sen musertaa

Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
mietin mikä vaivaa kun en päättää voi
rakastaa vai ei rakasta

Vaan vielä miehen sydän lyö
hakkaa se koditon
vaikka on lyöty tainnoksiin se onneton

Mietin kuinka ottamatta olla
voisin lääkettä jota tyrkytän
itselleni, pääni sillä myrkytän



On kaunis kukka kuollut se on
haudattu kallioiden alle
hornan syöverin pohjan alle

ja sit soi myös saman tuomittu. Kiva,kiva,kiva.

 

 Mitä elämässäsi muuttuisi
siskoni
jos vähitellen alkaisit
puhella itsellesi ystävällisesti
kohtelisit kuin rakkainta ihmistäsi
kyselisit vointiasi
tayttäisit toiveitasi

-Mikä Nainen-
Irja Askola
Anja Porio

 

Päivän teema, hyvä olo. Tänään se muodostui hikirääkistä, saunasta, kupista kamomillateeta ja ruispaahtiksesta kera aurinkokuivatun tomaatin. Päätin olla murehtimatta mistään, ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se eteen heitetään. Elämällä on tapana kantaa, ja mun askel on nyt mielettömän kevyt

 

Soi: Scandinavian Music Group - joisin viskin ja nousisin

"Jos voisin joskus olla niin kuin hän jota rakastan, jos voisin istua illan sanomatta sanakaan, jos voisin lyödä niitä jotka kiusaavat pieniä, jos voisin joskus olla hän.."