Välillä tulee olo että tahtoisi pois. Nähdä vähän muuta ajattelematta sen enempää. Ottaa menolippu ajattelematta paluuta. Nyt tuntuu siltä. Voisin pakata laukun  ja lähteä , ilmoittamatta kenellekkään. Olla vain hetken poissa, palata sitten takasin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. vaihtaa vastuu vaaratilanteisiin ja uskaltaa kerrankin vain olla. pöh, mutta mihinkä minä karvani vaihtasin. yleensäkkin mun rohkein teko päivän aikana on ostaa eri merkkistä tupakkaa tai laulaa ääneen kun kukaan ei kuule.

 Mä olen ihan selvästi suivaantunut tähän arkipäivän kurjuuteen. Ennen mä pidin arjesta, musta se oli ihanan turvallista. Samanlaista. Nyt nämä rutinoitumiset ärsyttää , haluan katsoa asioita eri vinkkelistä.  Enkä tarkoita nyt sellaista että roikutaan sohvalta pää alaspäin ja yritetään katsella tölsyä, huomataan sitten että huono olo tulee kun veri pakkaa päähän ja sumentaa vähäisetkin ajatukset. Jotain muuta. Kurjinta tässä on se , etten ede itse tiedä mitä tarkoitan. Mulla on siitä vain sellainen pieni aavistis. Ehkä se tästä valkenee kun tämä homma alkaa valkenemaan mullekkin.

 Ulkona on pirun pimeää, tähdet näkyy. Tähtitaivaan alla sitä tuntee olevansa mitättömyys, sellainen jolla ei voi olla merkitystä. Ei tarkoitusta. Ei oikeastaan edes oikeutusta elää. Maailma on välillä niin pirun kumma paikka. Ja jos sitä ajattelee yhtään enempää , sitä huomaa ettei tässä koko hommassa ole oikeastaan mitään järkeä. Sen vain unohtaa tämän arjen vilinässä. Eihän millään ole suuremmassa mittakaavassa juurikaan mitään merkitystä.

  Menen tuntemaan itseni taas olemattomaksi. Siinä on jotain kiehtovaa. Pientä masokistin vikaa kenties? 

 Chemical brothers - The believe ( feat . Kele Okere)