Pitäisi laittaa nukkumaan mutta ei nukuta. Ukkoa hirmu ikävä. Perjantaista saakka jo oikeastaan ollut.  Viikonloppu ukotta ja mä olen perusoinaana taas ympärilääpälläni siihen (halvaksi tulee nämä meidän parisuhdeterapiat :D). Heikoilla hetkillä pitää kyllä oppia kiittämään että elämäni mies on tuollainen pakkaus. Ex. mustiksena tämä auvoinen olotila on kuin taivaaseen olisi päässyt. Se mitä mä tunnen tuota ukkoa kohtaan on jotain niin anteeksi antavan ehdotonta, suurta lämpöä, ymmärrystä ja luottamusta.

 Hitto, tulis jo. Tulis heti. Mä lupaan etten mäkätä kiinnittämättömistä listoista. tai mistään. Ainakaan viikkoon..

 lässynlässyä, mä pistän rapulan, hormoonien ja kevään piikkiin tämän. Ja taidan mä mennä sen kanssa naimisiinkin, sitten ens kesänä. :)